Elsa Äkäslompolo eli Postin Elsa 10.6.1927-19.9.2016

 

"Viikon mittaan Elsa saa kolme kertaa taivaltaa, pitkän postitaipaleen painavine laukkuineen".

Näin runoili Reino Helismaa Äkäslompolon postinkantajasta Elsa Äkäslompolosta. Elsa (s. 1927) on yksi Äkäslompolon kylän tunnetuimpia ihmisiä . Syy tähän maineeseen on hänen persoonallisuudessaan ja työtehtävissään kylän postin kantajana ja myöhemmin postin hoitajana. Sata vuotta sitten Äkäslompolon kylän posti piti hakea alussa Tapojärvestä asti, jossa oli lähin kauppa. Myöhemmin postiasiointi hoitui Äkäsjokisuulla Rauha ja Sylvester Joensuun talossa. Äkäsjokisuun postiinkin oli matkaa 30 km ja edestakaiseen reissuun meni päivä. Palkattuina postin kantajina toimivat useat henkilöt vuosien aikana. Kun tehtävää hoitava Elsan isä ei yhtenä kesäpäivänä pystynyt lähtemään postin hakuun eivätkä isot veljet kehanneet lähteä, matkaan laitettiin perheen vanhin tytär Elsa. Niin 13-vuotias tyttö lähti tälle tärkeälle matkalle. Kulkuvälineenä oli miesten polkupyörä, jota pieni tyttö joutui ajamaan vinossa tangon alta. Osan matkaa pyörää piti taluttaa huonon kulku-uran vuoksi. Siitä alkoi Elsan postiura, jota kesti kaikkiaan 50 vuotta ja virallisestikin yli 42 vuotta. Elsan vanhempien Johan ja Saimi Äkäslompolon taloa alettiin kutsua Postin taloksi ja lapsia Postin Elsaksi jne.

Äkäslompolon perhe on kokoontunut talvella 1937 seinustalle kuvaan. Vasemmalta äiti Saimi sylissään Leena, edessä Inkeri ja takana Elsa, sitten Heimo, isä Jonne ja Antti. Tämän oven eteen rakennettiin myöhemmin kuisti.

Monet olivat kulkupelit

Elsan uran alettua kesällä 1940 ei Äkäslompolon kylään ollut kunnollista tietä. Autolla Äkäslompoloon ei päässyt kesällä eikä talvella. Kolme kertaa viikossa postireissu piti tehdä. Matkanteko oli myös hidasta, koska mennessä piti jokaisessa talossa käydä kysymässä, oliko lähtevää postia. Kerran Etelän postinlähettäjä ei muistanut vastaanottajan osoitetta ja kirjoitti kirjeeseen lähiosoitteeksi ”Kyllä Elsa tietää”. Ja kyllähän Elsa tunsi kaikki kylän ja Äkäsjokivarren asukkaat. Talvella postimatkan pystyi taittamaan hevosella, jos tämä jouti reissulle. Kesällä osan matkasta saattoi kuivaa kangastietä pitkin ajaa myös polkupyörällä. Elsan kulkuvälineenä olivat näiden lisäksi sukset tai porokyyti. Kelirikkoaikaan matkan joutui tekemään kävellen. Kevättulvien aikaan vetisten paikkojen ylittäminen oli yhtä taiteilua. Toisinaan Elsa saattoi yöpyä jossakin talossa välillä. Usein yöpymispaikka oli Kerttu ja Usko Komulaisen talo. Elsa nukkui Komulaisen Sisko-nimisen tyttären kanssa. Siskon pojan tyttärestä Suvi Teräsniskasta tuli myöhemmin suosittu ja kuuluisa laulaja. Elsan taival kovassa pakkasessa, pimeässä tai lumituiskussa ei ollut herkkua. Myöhemmin Elsa hankki joppausrahoillaan moottoripyörän. Huonon tien ja vähäisen huollon vuoksi moottoripyörästä irtosi tai hajosi aina jokin osa, ja hän kyllästyi pian tähän kulkupeliin. Laittoipa Elsa kerran vihapäissään hevosenkin tulemaan yksin kotiin postin kanssa ja laittoi saatteeksi vain kirjelapun. Viisaana ja matkaan tottuneena eläimenä hevonen kävellä kopsutteli yksin kotipihalle. Elsa muisteli minulle myös vikuria poroa, jonka kanssa muut eivät tulleet toimeen, ja joskus Elsankin matkanteko oli yhtä taistelua. Ei Elsaa kertomansa mukaan postimatka pelottanut, vaikka sodan jälkeen seudulla oli monenlaista kulkijaa. Hevosen kyydissä olijat pysyivät kovalla puheella järjestyksessä, mutta joskus lähentelijää piti lyödä suittien perällä.

Evakossa Ruotsissa

Äkäslompolon kyläläiset vietiin syksyllä 1944 evakkoon Ruotsiin. Tavarat jätettiin taloihin, mutta karja otettiin mukaan. Evakkomatka oli Elsallekin koettelemus. Oudossa paikassa kieltä osaamattomat ihmiset olivat aika hukassa. Samalla painoi huoli omaisista ja kotiasioista sekä koko Suomen kohtalosta. Perhe hajotettiin eri paikkoihin, ja Elsa toimi lehmien hoitajana Glommersträskissä. Elsan isä kuoli evakkomatkalla Ruotsissa, ja Elsa kävi Norsjössä häntä hautaamassa. Kesken toimituksen tuli tieto, että äiti oli joutunut puhjenneen umpisuolen vuoksi sairaalaan Sundsvalliin. Letkuissa makaavan äidin näkeminen oli liikaa väsyneelle Elsalle. Hän pyörtyä kupsahti siihen lattialle ja sai jäädä sairaalaan muutamaksi päiväksi tarkkailuun. Pian piti kiirehtiä hoitamaan neljää nuorempaa sisarusta, joista nuorin oli alle vuoden ikäinen. Postinkantajana Elsa pääsi ensimmäisten joukossa palaamaan takaisin Äkäslompoloon keväällä 1945.

Oma postitoimisto

Vasemmassa kuvassa Elsa tyttärensä Marjan kanssa v. 1956. Oikeassa kuvassa on Äkäslompolon ensimmäinen postitoimisto ja kynnyksellä istuu vähän kasvanut Marja. Tämä ovikuva on ollut kahdesti Postisäästöpankin lehden kannessa.

Äkäslompoloon saatiin 1946 oma postitoimisto. Elsalla oli kokemusta postin hoidosta, ja hän haki tehtävään. Vielä merkittävämpi suositus oli kolmivuotisen kansakoulun päästötodistus. Tämä oli siihen aikaan kylässä harvinainen paperi, ja kertoi hyvästä luku- ja kirjoitustaidosta. Postin ja myöhemmin tulleen Postisäästöpankin rahaliikenteen hoidossa vaadittiin hyvää ammattitaitoa. Näistä kaikista tehtävistä Elsa selvisi ilman mitään kurssitusta, koska ei niille ehtinyt. Elsa kuljetti postia ja hoiti virallisesti postitoimistoa täytettyään tehtävään vaaditut 20 vuotta. Myöhemmin postisäkki matkasi kuorma-auton lavalla. Isopyöräisenä ja voimakkaana kuormuri pystyi kulkemaan huonompaakin kulku-uraa. Kylään saatiin 1950-luvun loppupuolella kunnollinen tie ja linja-auto alkoi liikennöidä kylään. Näin postisäkki ja koululaiset pääsivät uuteen kyytiin. Elsa hoiti postihommia aluksi vanhassa ja pienessä Pekan pirtissä. Elsan veljet rakensivat 1950-luvulla vanhan pirtin viereen uuden ison rakennuksen. Posti ja Elsa asettuivat uuteen rakennukseen. Kevään turistiaikana posti ja Elsa lapsineen siirtyivät takaisin Pekan pirttiin. Painava kassakaappi piti raahata miehissä mukana muutossa. Toukokuussa turistien lähdettyä palattiin takaisin isoon taloon. Vuonna 1966 Elsa rakensi pihapiiriin oman talon, johon posti ja Elsa lapsineen siirtyivät. Tässä rakennuksessa Elsa hoiti postia aina 1.1.1990 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Postin talo oli kylän luonnollinen keskuspaikka. Väki kerääntyi sinne hakemaan postia ja vaihtamaan kuulumisia. Lapset leikkivät pihalla piilosta, konkkaa ja mitä milloinkin keksivät. Elsan hallussa olevassa vanhassa vieraskirjassa on kyläläisten ja turistien merkintöjä. ”Tievan mummolle suuresta elämän ymmärryksestä” kirjoittivat Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa v. 1949. Olisivatko pojat hiukan rymistelleet? Seuraavana vuonna Helismaalla oli mukana vaimo Lempi ja tekstikin sen mukainen: ”Iltaisin Tievaan latuni vie vaan”.

Vappu Roos Helsingin Sanomissa joulukuussa 1954:

”Postipäivät! Kolme kertaa viikossa meille tänne napapiiriin tulee posti. Harmaa henkilöauto puurtaa leveää viittatietä myöten lumisen maiseman halki ja pysähtyy punaiseksi maalatun kylän laitaan. Autonkuljettaja heittää postisäkin selkäänsä ja tarpoo jalan viimeisen puolenkilometrin matkan miltei umpihangessa. Tuleekohan mihinkään sadan asukkaan kyläseenniin paljon postia kuin tähän vuodenaikaan Äkäslompoloon? Eikä tämä asukasaukeama ole kuitenkaan muuta kuin osa Kolarin pitäjän Kurtakon kylää. Yllästunturiryhmästähän on viime vuosina tullut maamme suosituin tunturihiihtokeskus. Kyselyjä ja majoitustilauksia tulee etelästä yhtenään. Parhaiden keväthankien aikana täällä on samanaikaisesti majaillut 5oo-1ooo hiihtäjää. Silloin kylä herää talvihorteestaan, ja maalis-toukokuussa on tunturiladuilla menoa ja vilskettä.”

Elsa Äkäslompolo kirjoittaa keittiönsä pöydällä joulukortteja v. 2005. Ammattilaiselta tämä homma hoitui näppärästi. (Kuva Luoteis-Lapin arkisto)

Teräsnainen

Postireissut kasvattivat Elsan kuntoa ja työstä jäi muutoinkin liikuntaharrastus. Hyväkuntoisena eläkeläisenä hän alkoi hiihtää talvisin. Kilometrit laitettiin tarkkaan ylös ja talven tavoite oli yli 2000 km. Ennätystuloksen muistellaan olleen yli 2500 km. Onpa joku laskenut, että kolme kertaa maapallon ympäri Elsa on hiihtänyt. Näin tulee, jos 60 vuoden ajan hiihtää joka vuosi 2000 km. Ei siis mitenkään mahdotonta, mutta taitaa vielä uupua joku kilometri näin kovasta määrästä. Itse näin Elsan monesti laduilla ja hyvin keveillä vaatteilla hän keskittyneesti Siiri Rantasen tapaan matkaa taittoi. Elsan tunteneet julkisuuden henkilöt saivat hänet pysähtymään juttusille. Entisen ministerin Iiro Viinasen kanssa Elsa aina ladulla vaihtoi kuulumiset ja kummankin hiihdettyjen kilometrien määrät. Ministeri Kalevi Kivistön kanssa Elsa juhli kerran hiihtämäänsä 1000 kilometrin välipaalua. Tunnettuna henkilönä Elsaa käytettiin mannekiinina. Hänelle lahjoitettiin Karhun uudet pitopohjasukset. Myös luistelutyyliä Elsa kokeili, mutta piti perinteistä tyyliä mukavampana. Kun kylälle saatiin tenniskenttä, niin Elsa oli heti oppilaana varmistaen näin avajaisjutun pääsyn lehteen. Lumien lähdettyä Elsa hiihti rullasuksilla pitkin kylän raittia. Elsan kalastuspuuha oli myös tunnettua, ja hänen jättihaukeaan muistellaan vieläkin kylällä. Avantouintikin kuului säännölliseen ohjelmaan, ja sen päälle saattoi ottaa lämmittävän ryypyn.

Joulukuussa 2009 oli kova pakkanen, mutta se ei estänyt Elsaa lähtemästä mieliharrastukseensa. (Kuva Keijo Taskinen)

Ikävuodet tekevät jääväämättä omaa työtään. Elsan lähimuisti on mennyt huonoksi ja muutoinkin tapahtuu pieniä erehdyksiä. Innokkaana hiihtäjänä hän meni suksilla parin sentin jäälle, koska siellä oli lunta. Heikot jäät pettivät ja Elsa vajosi veteen. Jäätä särkemällä hän pääsi takaisin rantaan. Tapauksen nähneet olivat Elsan harmiksi tilanneet ambulanssin ja matka sairaalaan alkoi. Toisenkin kerran hänet on saatu pysäytettyä ennen heikolle jäälle menoa. Elsa asustelee vielä kotonaan Pikku Tievassa. Hoitaja käy päivittäin Elsan luona ja vieressä asuvan Hannu-pojan perhe valvoo arkirutiinien hoitumista. Ruotsin Pajalassa asuva tytär Marja on viikonloppuisin äitinsä tukena. Tiukasti Elsa kertoi, että kotona hän haluaa asua. Ja heti perään alkoivat muistelukset entisistä postireissuista ja niiden tapahtumista. Ihan viime vuodet Elsa oli Kolarissa palvelutalossa. Hänet siunattin Äkäslompolon kappelissa ja saatettiin viimeiselle matkalle Lapin äidin kehtolaulun sävelin.