Kylän askareista
Tytöt pyykillä 1933 Äkäsjoen rannalla nykyisen Mailan putiikin kohdalla. Taustalla Yllästunturi. Kuvaan liittyy pieni nimileikki. Vasemmalla on Alli Gardin, josta myöhemmin tuli Alli Ristimella. Oikealla Maija Ristimella, joka avioitui nimellä Maija Gardin.
Kotieläimille kerättiin ruuaksi lehdeksiä. Tässä pariskunta tulee Kallojärven metsästä kontit täynnä v. 1920. (Kuva Samuli Paulaharju/SKS KRA)
Pöntsön pieni kylä on noin 50 km Äkäslompolosta. Tässä Pöntsön Oskari ja Miina vuonna 1920. Huomaa ajalle ja seudulle tyypillinen vaatetus. (Kuva Samuli Paulaharju/ SKS KRA) |
 |
Kylväminen oli tärkeä toimi ja yleensä naisille kuuluva rituaali. Usein kylväjällä oli valkoinen pellava-asu tätä erikoistyötä varten. Kuvassa Kreeta-Stiina Sakrila (64 v.) kylvää Kaukosessa. Kaukosen kylä on Ounasjoen varrella korkealla mäellä. Pelto on raivattu ylös mäelle hallan vuoksi ja pellosta nostetut kivet on ladottu taakse aidaksi. Kaukonen on 45 km Äkäslompolosta. (Kuva Samuli Paulaharju/SKS KRA)
Siepakoissa ja osin muissakin kengissä käytettiin ennen erityisiä kenkäheiniä sukkien sijaan. Heinät piti hakkaamalla pehmittää jalkaan mukaviksi. Tässä 1950-luvun kuvassa Samuel Guttorm Utsjoen Reistissä kenkäheiniä pehmittämässä.
Vyötä tai kenkäpaulaa kudotaan tiuhtalla.
Yleensä kaikki tarvekalut tehtiin itse, koska rahaa ei ollut ja kauppoja oli harvassa. Tässä puukkontekijä työssään.
Äkäslompolon kylän suurin tulolähde oli yhteen aikaan tervanpoltto. Sama koski myös lähialueita. Kuvassa vanha tervahauta Äkäsjoen Niesajoelta v. 1922. (Kuva Samuli Paulaharju/SKS KRA)
Johan Valerius eli Jonne Äkäslompolo ( 1894-1944) Tervahautaa hoitamassa. |
 |
-
Kuerlinkat ja sillä ollut kalanpyydys. Ylävirtaan hyppäävä taimen putosi toisinaan sivuun ja jäi konttipyydykseen. Kokija nosti pian pyydyksen ylös, jottei virta olisi hakannut kalaa pilalle. |
 |
Tässä näkyy selvästi Kuerlinkkojen kalanpyydys. Se oli hyvä pyydys ja kateuden aihe. Pyydyksestä tehtiin rikosilmoitus ja Kilian Friman hankki pojalleen kameran. Todisteena käytetystä valokuvasta voitiin nähdä, että väylää oli kalalle myös nousta ja siten syyte ryöstökalastuksesta kaatui käräjillä.
Sodan tanssikiellon jälkeen ja aikojen parannuttua rakennettiin Suomeen runsaasti kylätanssilavoja. Tässä Äkäslompolon lavan avajaistahdit vuodelta 1951. Lavan puutavara sahattiin Nilivaarassa ja kuljetettiin veneillä järven yli ja siitä hevosella perille Helukkaan soramontun lähelle. Kylän väki teki lavan talkoilla ja Aatos Kaulanen oli mukana työssä. Helukassa olleen lavan lähellä oli kumpuilevaa metsämaastoa ja nykyinen Lemmenlaaksontie on saanut tästä nimensä. Täällä pelattiin myös paljon lentopalloa. Vasemmalta toisen parin ruutuleninkinen daami on Ilta Äkäslompolo (myöh. Kaulanen). Oikean puoleisin mies on Iltan tuleva mies Toivo Kaulanen.
Kyläläisten kävelyretki Kuopalle ja takaisin 1964/65. Vas. etualalla Svante Friman ja vaaleat henkselit. Väki seisoo Usko Frimanin pihalla ja portailla.
Monet kyläläiset majoittivat turisteja ja toimivat rakennettujen mökkien huoltajina. Tässä Hille Kaulanen Karinivan mökillä puunteossa v. 1952. Hilleä arvostettiin kovasti Karinivassa ja häntä kutsuttiin hovimestariksi. Huomaa, että saha oli vielä perinteinen puukehikkoinen pokasaha. Pokasaha on koottava jännesaha, joka koostuu sahanterästä ja puisista pää- ja välipuista sekä pääpuita yhdistävästä kiristysnarusta puukapuloineen. Sahapuut veistettiin useimmiten itse ja valmiina ostettiin vain sahanterä ja kiristysnaru. Pokasahaa seurasi rautakehikkoinen kaarisaha, joka on vieläkin käytössä käsisahana mökeillä ja vastaavissa.
Monessa Lapin kylässä kortinpeluu oli uskovaisten mielestä syntiä ja sitä ei voinut tehdä sisällä kenenkään talossa. Siksi kylän miehillä oli tällaisia pelipaikkoja läheisessä metsässä. Kovin pitkää se ei säilynyt salaisena,vaan tämänkin paikan tiedettiin olleen hiukan Tunturitien risteyksestä Kuopalle päin. Toinen peluupaikka oli Möyhölän kankaalla nykyisen koulun lähellä. Joissain kylissä näitä pelipaikkoja kutsuttin miesten kesken koodinimellä "käräjäkivet". Talvella korttia pystyi pelaamaan metsäkämpillä hetken iltaruuan ja nukkumaan menon välillä
V- ja urheiluseura Ylläksen Nousun kokousväkeä Takalehdon talon pihalla 1950-luvun puolivälissä.
-
Näin hienoina naiset olivat kansallispuvuissa juhannuksena. Äkäslompolojärvellä veneessä edessä Maija Ristimella, keskellä Anja Kaulanen (myöh. Kurkkio) ja takana Aili Äkäslompolo. Naisilla oli aina huolena ruuan laitto ja niinpä Maija on ottanut uisteluvavan käteensä matkan ajaksi. Taustalla näkyy Kentän talo. (kuva Gunnar Stenfors) |
|
Karhu-Kusti tulossa verkoilta Äkäslompolojärveltä. Takana Nilivaaraa. Huomaa verkon kotitekoinen olemus. Tämän Kustin venevalkaman paikalla on v. 2011 Markku Kurkkion talo. Verkkokalastuksella oli ennen merkitystä perheen ruualle. Joskus jotain muutakin. Eräs toinen kylän mies irrotti Pyhäjärvellä verkostaan komeaa siikaa. Leveästi myhäillen hän sanoi, että tällä mie vaihan illalla ...jotain mukavaa.
Tässä 1950-luvun alussa otetussa kuvassa näkyy vielä entisajalle tyypillinen kulkuväline. Poron reki oli kevyt ja tyylikäs. Kuvassa erottuvat myös hyvin poron valjaat. Pojat vasemmalta ovat Eero Äkäslompolo ja Kalle Friman.
Viri hevonen vetää niittokonetta Nilivaaran pellolla (1957).
Poroa käytettiin vielä 1960-luvulla yleisesti kulkuvälineenä. Pienemmät puukuormat tai heinänhaku tehtiin usein porolla. Tässä Samuli Palomaa Kukaslompolon jäällä hakemassa porolla heinäkuormaa jokivarren niittyladosta.
"Kaikki mitä teet, tee tervalla vaan, sananlasku tämä onpi paikallaan". Näin oli vanha sääntö. Kuvassa sodan jälkeinen tervahauta tuotannossa vanhan Nilivaaran tien lähellä. Tervamestarina tässä kuvassa Aatos Kaulanen. Terva juoksi runtinreiästä ränniä pitkin astiaan. Aatoksella on kädessään pitkä keppi, jolla reikä tarvittaessa tukittiin. Kolarilaiset olivat taitavia tervantuottajia ja heitä käytettiin naapurikylissäkin tervahaudan ja tervankeiton mestareina.
Tervaspuiden tekijöillä oli majapaikkanaan multakota lähellä nykyistä Kotamajan kahviota. Ennen vanhaan tervaspuita kaadettiin ja haettiin vapaasti valtion metsistä. Mutta 1800-luvulla se kiellettiin ja valtion metsäin "hosmestarilta" piti saada lupalappu kantojen, juurien ja kuolleiden puiden hakkaamiseksi tervaspilkkeiksi.
Tervanpoltto oli 1800 luvulla Äkäslompolon pääelinkeino. Kylässä tehtiin tervatynnyreitä ja poltettiin tervahautoja. Tynnyreihin lastattu terva kuljetettiin veneellä pitkin Äkäsjokea kohti Muonionjokea. Osa tynnyreistä laitettiin virran mukana kulkemaan kohti alajuoksun sulkupuomia ja uitettiin sinne. Tervatynnyrit kuljetettiin veneillä ja lautoilla Tornioon, josta terva laivattiin eteenpäin aina Englantiin ja muualle Eurooppaan.
Yllä mainittu Multakota kuvattuna 1957. Turisteista oli hauskaa mennä joukolla kotaan, koska siellä ujompikin sai varmasti istua lähellä toista. Äkäslompolon koululaiset hiihtivät 1950-60-luvuilla kouluretkillä Multakodalle. Eväät syötiin joko kodassa tai sen ulkopuolella.
Tervatynnyreitä uitetaan kevättulvan aikaan Äkäsjoessa kohti Muonionjokea.
