-

Koirien jätökset

Huomioikaa Äkäslompolon alueella koiria ulkoiluttaessa, että keräätte koiranne jätökset mukananne olevaan pussukkaan ja vietäväksi roskiin Suomen voimassa olevan Järjestyslain 14 § mukaisesti.  

14 §

Koirakuri

Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä; (Huom. Tämä on tärkeää porojen vuoksi!)

2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Äkäslompoloon on ollut maaliskuusta 2011 koirien jätöksiä varten erityisiä roskapönttöjä (kuvassa). Kukaan ei enää jätä koirien jätöksiä keräämättä. Pidä aina kaikkien ulkoiluttamistakkien taskuissa varalta pieniä kakkapusseja. Sitten käsi pussiin, poimi kakka, vedä pussi nurinpäin ja laita solmuun. Pussukka sitten kotiroskikseen taikka tähän koirien peltiroskikseen.

Jätökset kerätään pois kaikkialta eli kaduilta, jalkakäytäviltä, koiraladuilta, ulkoilureiteiltä tai omalta polultasi. Koko Äkäslompolo ja sen ympäristö on hoidettua aluetta!  Ei ole mukava astua jätökseen talvella taikka kesällä ja kasat ovat vastenmielisiä. Maastossa kätke kasa kaatuneen puun tai ison kiven alle.

Pidä uusi pussukka näkyvillä ulkoiluttamishihnassa, jotta sinun tiedetään olevan kunnon kansalainen. Tarjoa myös ystävällisesti taskussasi olevaa varapussukkaa ajattelemattomille.

Liity myös "Jätös-päivässä" ryhmään ja kerää tyhmien ihmisten jättämät koirajätökset roskikseen yhdessä roskien kanssa. Talvella pissat voi maisemoida potkimalla lunta niiden päälle.

Paska juttu, että niin moni toimii vastoin asiallisia tapoja!

Kuvassa kahden koiran ulkoiluttajan mallisuoritus kotiinpaluusta: