-

Yläosan kuva Kauno Kaulanen. Tunnelmallinen kuutamo Äkäslompolon yllä

Äkäslompoloon liittyviä elokuvia

Ylennys mielessään Pasi ottaa vastaan tehtävän tehostaa vaneritehtaan toimintaa synnyinseudullaan. Asiat mutkistuvat, kun Pasi (Jussi Vatanen) kohtaa tehtaalla lapsuudenystävänsä Jannen (Hannes Suominen). Ennen kuin tehtaan kohtalo on selvillä, kuunnellaan metallia, tehdään politiikkaa, punnitaan ystävyys ja kohdataan menneisyys. Ehtii Pasi perustaa perheenkin Lindan (Sara Soulié) kanssa. Metsäjätti perustuu Miika Nousiaisen samannimiseen menestysromaaniin.

Elokuvaa kuvattiin mm. Äkäslompolon seudulla ja Rautuvaaran vanhalla kaivospaikalla. Avustajia oli kylältä.

 

 

Ylläs – huipulla tuulee on suomalainen televisiosarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi alkoi Sub-kanavalla 20. syyskuuta 2012. Sarjan toinen tuotantokausi alkoi 9. lokakuuta 2013. Sarjassa seurataan Yllästunturin arkea sekä henkilökunnan että tunturilla vierailevien asiakkaiden näkökulmasta. Pääosassa kauppias Sampo Kaulanen ja mukana parikymmentä kyläläistä.

 

Napapiirin sankarit (2010). Äkäslompolossa ja sen ympäristössä marras-joulukuussa 2009 kuvattu Dome Karukosken ohjaama elokuva sai ensi iltansa syksyllä 2010. Tarina kertoo digiboxin hausta ja siihen kuuluvista käänteistä. Elokuvassa on avustajina kymmenittäin äkäslompololaisia ja muita lähikylien asukkaita.

                                                  

Joulukalenteri TV1 (1995). Käsikirjoitus ja ohjaus Eeva Pohjola

Mukana äkäslompololaisia lapsia, nuorisoa ja Uuttu- Kalle.

Kuvaustauolla Äkäslompolon jäällä. Vas. Mikael Ristimella, ??, M.A. Numminen, Niko Tolonen, Karoliina Kangas, Tiina Kangosjärvi, Tuuli Hietaniemi (takana) Piritta Ristimella, Iida Äkäslompolo, ??, Pedro Hietanen ja Jenni Kyrö (kuva Pekka Hietaniemi)

                                                 

Tiistaika: Äkäsbändin ja Eero ja Jussi & The Boysin yhteinen koulukiertue

TV1 Lasten- ja nuortenohjelmien toimitus /Eeva Pohjola (1992)

(Tekstit Pekka Hietaniemi)

Soittoniekat tauolla. Edessä vas. Tuuli Hietaniemi, Marra Kaulanen, Kimmo Kaulanen ja Mikko Mänynenä. Takana vas. Eero Lupari, Pekka Hietaniemi, Petri Mäntynenä, Jussi Raittinen, Olli Haavisto ja Henri Tapio (kuva Eero Raittinen)

Marra Kaulanen ja Jussi Raittinen rauhoittelemassa kuvauksiin kyllästynyttä Liisan koiraa (kuva Pekka Hietaniemi)

                                           

Luokkaretki. TV1 Lasten ja nuortenohjelmien toimitus. Tuottaja Eeva Pohjola, ohjaaja Risto Hyppönen (1985)

(Tähän elokuvaan liittyvät valokuvat ja tekstit Pekka Hietaniemi)

Kuvauksia tehtiin aluksi Äkäslompolossa ja sitten toukokuussa Helsingissä, missä hengailtiin viikonpäivät.

Kasvitieteellisen puutarhan maisemissa vas. kuvaussihteeri Eija Saarinen, äänimies Juha Silander, ohjaaja Risto Hyppönen, kuvaaja Hannu Lundström, kameramies Raimo Torikka sekä Niemen Niklas

Suomen ilmailumuseossa poseeraavat vas. Tuija Viuhkola, Heidi Gardin, Silja Lehto ja Suvi Uuttu

Takana YLE:n kuski, joka vapaapäivänä kuskasi ryhmää ympäri eteläistä Suomea. Ainakin Porvoossa käytiin. Nuoriso vasemmalta Silja Lehto, Suvi Uuttu, Tuija Viuhkola, Petri Mäntynenä, Heidi Gardin, Pasi Kurkkio ja Rami Mansikasalo. Elokuvatyön kuluttavuus saattaa olla jo luettavissa muutamien naamalta.

                                                     

Pasi ja peltipailakka (1982). Äkäslompolossa syksyllä 1982 kuvattu lasten tv-elokuva. Elokuvan on ohjannut TV 1:n lasten- ja nuortentoimituksessa pitkän uran tehnyt Eeva Pohjola. 

Pasi ja peltipailakan kuvaustyötä mietitään Pasilassa. Vasemmalta ohjaaja Eeva Pohjola, M.A. Numminen ja Pedro Hietanen. Oikealla istuva pikkupoika on pääosan esittäjä Pasi Kurkkio (10 v.) Äkäslompolosta. Peltipailakan nimeen sisältyy seuraavaa. Pailakka tarkoittaa kesyttämätöntä urosporoa eli täysin mahdotonta ajopeliksi. Kun ensimmäiset moottorikelkat tulivat käyttöön, niin niiden kanssa ajaminen oli monelle samanlainen kokemus. Peltipailakka on siis nykysuomella moottorikelkka.

Markku Kurkkio esitti elokuvassa Pasi ja peltipailakka Pasin isää. Oikeastikin Markku on Pasin isä ja elää Äkäslompolossa. Lomakeskus Seidan hoito on siirtynyt jo Markulta Pasille ja tämän puolisolle Jaanalle.   

 

Pienet ranskalaiset korot Äkäslompolossa(Yle). Ohjaaja Eeva Pohjola.

Rooleissa: Marra Kaulanen & Äkäsbändi, Sauli Malinen, Kauno Kaulanen, Tauno Kangosjärvi

                                                

Juhannushäät (1976).Heinäkuussa 1976 kuvattiin Äkäslompolossa Raija-Sinikka Rantalan ohjaama tv-elokuva Juhannushäät. Pirkko Saision käsikirjoittaman elokuvan näyttelijäkaarti koostui jo tuolloin tunnetuista näyttelijöistä. Mukana olivat muun muassa Veikko Sinisalo, Anja Pohjola ja Ahti Jokinen. 

Seuraavat valokuvat on kuvattu albumista, johon Mauri Luopakka on ne kuvannut elokuvan teon aikaan. Elokuvaa kuvattiin Kentän talossa ja sen pihalla Äkäslompolossa. Parikymmentä kyläläistä toimi avustajina elokuvassa.

Morsianta näyttelevä Marjut Toivanen ja Ahti Jokinen.

Morsiuspari omassa pöydässään aivan kuin oikeissa häissä.

Elokuvan avustajana toiminut Orvokki Tapojärvi (vas.) keskustelee näyttelijä Anja Pohjolan kanssa

Hääkahvittelun kuvausta. Äänimiehen kenkä ja mikrofoni näkyvät kuvan vasemmassa reunassa. Taustalla Äkäslompolojärvi ja Yllästunturi. Pöydän takana vas. Liisa Kyrö (o.s. Kangosjärvi), Enni Kaulanen, Helli Äkäslompolo, näyttelijä Anja Pohjola, Orvokki Tapojärvi ja Senni Kaulanen.

Miehet vas. Kauko Kyrö, Aatos Kaulanen, näyttelijä Esko Pesonen, näyttelijä Veikko Sinisalo, näyttelijä Raimo Grönberg, Heimo Äkäslompolo, istumassa Aapi Äkäslompolo, Lauri Kaulanen, Ottu Välimaa, ?? Aapin vieressä miesten jalkojen takana makailee Aapin Temu-koira.

Näin vähillä lavasteilla ja tarkalla kameran käytöllä saadaan näyttämään, että pihalla on oikeat juhlat. Kentän talon kuistin yläpuolella on harvinainen ikkunaratkaisu. Rannassa näkyy purettu sauna.

Lopuksi otettiin perhekuva koko elokuvaväestä

 

                                                               

Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi (1977) TV-elokuva, ohjaus Veikko Kerttula. Pääosissa Pirkko Nurmi ja Pekka Maaranen.

Elokuva on saanut nimensä kansanrunosta "Kuu paistaa heliästi, kuollut ajaa keviästi, etkös elävä pelkää". Suomen kansan vanhoista runoista ja uskomuksista koottu balladi sodasta, rakkaudesta ja odotuksesta. Ohjelma sisältää kauneimpia lyyrisiä kansanrunoja sen perusaiheena on kansainvälisestikin tuttu tarina oudosta sulhasesta, joka kuun paistaessa tulee noutamaan morsiantaan vihille. Elokuvaa on osin kuvattu Äkäslompolossa ja siihen on tallentunut kylän näkymiä 1970-luvulta.

Elokuvan avustajien mielestä työ oli pitkäveteistä eikä valmis elokuvakaan ollut häävi.

                                                               

Laulu tunturille (1949). Lapinkävijä Aimo Jäderholmin musiikillinen lyhytelokuva 1940-luvun Lapin talvisista maisemista. "Lähde, lähde tunturille, lähde Ylläkselle..." laulavat Repe Helismaa ja Tapio Rautavaara, jotka tässä tosi harvinaisessa elokuvassa ovat antaneet kameran olla läsnä yksityisellä Lapin-retkellään maaliskuun puolivälissä 1949, mukana ovat myös molempien Lapin-hullujen vaimot. Katso Youtubesta

 

Kuvassa Reino Helismaa ja Laulu tunturille -elokuvan ohjaajan tuttuja Ylläksen rinteellä.

Alempana Helismaan pariskunta on kirjoittanut 1952 kiitokset Jouni Kaulasen talon väelle.

                                                             

Pääsiäismatka hiihtäjän paratiisiin (1934). Torsten Ranckenin Äkäslompolossa kuvaama lyhytelokuva.

Torsten Ranckenin kuvaama pääsiäismatka loskaisesta Helsingistä Länsi-Lappiin, hiihtäjien tosi paratiisiin kevättalvella 1934. Ensin junalla, sitten autolla ja hevosilla matkan päähän Äkäslompoloon Yllästunturin juurelle. [mykkä]

Vuosi: 1934

Elokuvan nimet: Pääsiäismatka hiihtäjien paratiisiin (virallinen nimi)

Ohjaus: Heikki Aho, Björn Soldan

Tuotanto: Aho & Soldan

Laji: lyhyt dokumentti

Teemat: Arki ja vapaa-aika

Asiasanat: matkailu, Lappi

Lisätietoja Elonetissä

Tässä linkki elokuvaan