Viidenkymmenen vuoden eron jälkeen Antti haki pakkinsa takaisin

Äkäslompololainen Antti Kuru toteutti kesällä 30-vuotisen haaveensa noutaessaan (lue: löytäessään) kolmannella käyntikerrallaan itärajan takaa pakin, jonka hän kadotti taistelun tuoksinassa 50 vuotta sitten.
-Pakin jääminen sinne rupesi askarruttamaan 30 vuotta sitten. Taksityön ja muun kiireen vuoksi en tullut kuitenkaan lähteneeksi sinne kuin vasta kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran. Toisen turhan reissun tein viime vuonna, kertoo Kuru.
Pakin löytymistä on pidettävä onnellisten sattumien summana, joka juontaa juurensa jo katoamispäivän tilanteisiin.
-Olimme Ihantalan Pyörrekankaalla viisi vuorokautta käyneet taisteluja, kun toinen komppaniamme siirrettiin levolle - reservikomppaniaksi. Yöllä 3.7.1944, kun etsimme suojaisaa yöpaikkaa ja muut kaverit kaivoivat poterot, minä löysin suuren kivilohkareen, jonka alle majoituimme Eero Marinin kanssa, Kuru muistelee.
Herätessään aamulla klo 5.15 lentokoneiden ääneen hän tarkisti vaistomaisesti ilmansuunnan. Se jäi mieleen siksi, että koneet tulivat "oudosta" suunnasta, koska olivat sillä kerralla omia pommittajia.
-Lohkareen lähellä oli myös niittyaukko, jossa metsä ei kasva. Jouduimme siinä tilanteessa venäläisten yllättämäksi. Pakokiireessä kompastuin risuun ja kuului vain pakissa kalkattavan lusikka-haarukka-systeemin helinä, kun pakki jäi tantereelle, jatkaa Kuru.
Pakin putoaminen johtui yksinkertaisesti siitä, että sen sanka katkesi.

"Kolmas kerta sanoi toden"
Antin tähtäimenä oli päästä käymään katoamispaikalla ensimmäisen kerran vuonna -92, jolloin linja-autollinen väkeä lähti käymään itärajan takana ja reitti sivusi paikkaa, jossa pakki katosi.
-Linja-autoporukalla oli kuitenkin niin kiire seuraavaan paikkaan, ettei minulle jäänyt riittävästi aikaa oikean paikan etsimiseen. Näin jälkikäteen todettuna olin kuitenkin ollut jo varsin lähellä, toteaa Kuru.
Toisen matkan Kuru teki seuraavana vuonna samanlaisin seurauksin. Hän oli lähestynyt paikkaa eri suunnalta pienporukan kanssa ja päätynyt samoille kahvinkeittosijoille kuin edellisvuonnakin. Palata piti silloinkin pikaisesti, kun linja-auto odotti.
-Silloin päätin, että teen vielä yhden yrityksen, mutta pienellä porukalla. Niinpä kävimme siellä kesä-heinäkuun vaihtuessa kahdeksan hengen taksibussilla, hän kertoo.
Ja kun aikaa oli paremmin, etsintätyöstä tuli myös tehokkaampi. Kompassisuunnalla edeten he päätyivät jälleen samalle kahvinkeittopaikalle, jonka tuntumasta löytyi eräs pakki.
-En kuitenkaan tunnistanut sitä omakseen, vaikka kaverit niin minulle uskottelivatkin, vaan halusin etsiä lisää. Muut kaverini jäivät kahvitulille. Vain tulkkimme Terho Uitti lähti mukaani, Kuru jatkaa.

"Erikoiskivi oli kadonnut"
Pakin etsimistä vaikeutti se, että erikoiskiven suojaan 50 vuotta sitten yöpuulle asettunut Kuru muisti kiven erinomaiseksi tunnusmerkiksi niityn vierellä, jossa ei muuta yhtä selkeää tunnusmerkkiä ollut.
-Siinä kävellessäni maisema alkoi tuntua tutulta. Kun kuitenkin paikalla, jossa kiven piti olla, oli 4-5 metrin vesilammikko, jouduin pohdiskelemaan, että voinko olla todella näin väärässä, muistelee Antti.
Sitten hänen päähänsä välähti mahdollisuus, että koska kivi todellakin oli erikoinen, se olisi pirstottu ja viety pois johonkin tarkoitukseen, jolloin jäljellä tietenkin olisi vain monttu. Pommin aiheuttamaksi montuksi hän ei suostunut sitä hyväksymään, vaikka kaverit yrittivät sitä sellaisena hänelle tarjota.
-Ja päätelmäni osui lopulta oikeaan, sillä pommin aiheuttamaksi montuksi se oli liian matala, perustelee Kuru.
Haravoidessaan paikkaa ympäri Kuru löysi myös korsun jäänteitä, jolloin hän saattoi suunnistaa suoraan saman kärrytien suuntaan kuin silloin, kun venäläispartio oli yllättää heidät.

"Olimme käyneet aivan vieressä!"
Vaikka metsä olikin kasvanut 50:ssä vuodessa lujasti ja levittäytynyt niityllekin, niittyaukko oli edelleen olemassa. Siitä Kuru tunnisti viimein varmuudella seudun.
-Kun seurasin pakomatkani "jälkiä", niin sieltähän se pakki löytyi suorastaan yllättävän läheltä sitä tulipaikkaa, jolla olimme kahtena aikaisempanakin vuonna käyneet. Koska muita pakkeja ei löytynyt, niin nyt uskon sen olevan varmuudella omani, sanoo Kuru.
Löydetyssä pakissa oli reikiä, joiden Kuru arvelee tulleen metsämiesten haulikosta. Hän asettaa pakin nyt kunniapaikalle. Siihen hän kiinnittää myös alumiinilaatan, jossa pakin "historia" on päivämäärin kerrottu eli katosi 3.7.1944 ja löytyi 5.7.1994.
-Saatanpa vielä tehdä kerran reissun samalle paikalle. Sitten yritän löytää myös sen rikkoutuneen kahvan, joka koko pakin katoamisen aiheutti, veistelee Kuru.

(Pohjolan Sanomat, Heikki Liimatainen)